Taiteilijat 2019


ARS KUVANSIN TAITEILIJAT 2019


Päivi Hynninen (s.1989) on vuonna 2014 Lahden Taideinstituutista valmistunut nuori kuvataiteilija, joka asuu ja työskentelee tällä hetkellä Joensuussa.

"Teosteni luontoläheinen aihemaailma kumpuaa lapsuuteni tutuista tai muista elämän varrella merkitykselliseksi tulleista maisemista. Noihin maisemiin kätkeytyy usein voimakas muistollinen ulottuvuus. Juureni ovat Savon maaseudulla ja yli kymmenen kaupungissa vietetyn vuoden jälkeen kaipuu luontoon ja sen rauhaan on suuri. Nimiltään teokset kytkeytyvät vahvasti suomalaiseen kansanrunouteen. Koen eläväni aikaa, jota leimaa isovanhempieni ja heidän ikäpolvensa sekä konkreettinen poistuminen, että vanhan kansanperinteen katoaminen. Teosteni kautta koen olevani osa tätä suvun ja perinteen jatkumoa.”

https://paivihynninen.wixsite.com/portfolio


Annamari Kinnunen (s.1989) kuvaa teoksissaan ihmistä ja ihmisyyttä.  Viimeaikoina hänen teoksissaan pääasiallisena tekniikkana on ollut piirtäminen, joka toimii suorana havainnoinnin menetelmänä. Hän tekee tulkintoja todellisuudesta, joiden pyrkimyksenä on raapaista hieman ihmisten rakentamien roolien pintaa, ja katsoa mitä niiden takana on löydettävissä. Tällä hetkellä Kinnunen on kiinnostunut animaatiosta yhtenä piirrosten esittämismuotona.

https://www.instagram.com/annamari_kinnunen/
Ilkka Martti Kivelä on Kuopiolainen mediataiteilija. Hän työskentelee liikkuvan kuvan, installaation sekä digitaalisten yhdistelmien parissa.

ilkkamarttikivela.blogspot.fi
launonenkivela.tumblr.com



Veera Launonen (s.1989) on kuopiolainen kuvataiteilija, joka työskentelee liikkuvan kuvan, äänen ja valokuvan parissa. 









Raija Marttinen

”Hiiri se kissalle takkia ompeli…” ja takki siitä tuli!

Työskentelyprosessini on aina orgaaninen, elävä ja muuntuva. Lähden seuraamaan kiinnostavaa sivupolkua tai vaihdan koko kartan. Ja niin on annettava tapahtua, muuten työstä katoaa tärkein – ilo. Tai huomaa vain eksyneensä ja kulkevansa tuskastuneena ympyrää, palaavansa aina omille jäljilleen, jotka eivät johda mihinkään.

Työskentelyssäni on aina ollut kyse muistista ja muistoista, muistamisesta ja unohtamisesta. Ajan ja paikan kerroksellisuudesta, siitä mikä muuttuu tai jää, mistä tämä hetki rakentuu. Mitä ovat paikan jäljet ajan kartalla – mitä jälkiä itse jätän, ja mitä jälkiä paikat jättävät minuun. Se on loputtoman kiinnostava, ehtymätön lähtökohta tekemiselle.

Muutama vuosi sitten aloin käydä läpi teosvarastoni maalausrullia. Projektiin kuului varmasti tavara- eli teosmäärästä johtunut ahdistus, tilan selkeyttämisen tarve, ytimessä työskentelyprosessiin liittynyt taaksepäin katsomisen tarve ja materiaalin konkreettiseen kierrättämiseen liittyvä pyrkimys. Valitsin joukosta kankaita eri vuosilta, pilkoin ja ompelin palasista yhteen uusia maalauskollaaseja.
Sitten aloin ommella myös itse maalausta. Päälleompelin maalausten kuvioita, niiden muotoja ja viivoja. Kokosin uusiksi. Näin uusiksi. Ymmärsin enemmän ajasta, itsestäni ja elämäni kulusta. Se prosessi vei mukanaan. Näyttelyssä mukana olevat Maalarintakit ovat osa tätä prosessia.

https://kuvataiteilijamatrikkeli.fi/taiteilija/raija-marttinen 


Leena Mäki-Patola (s. 1956) asuu ja työskentelee Varkaudessa. Hän valmistui vuonna 1983 keramiikkataiteilijaksi Taideteollisesta korkeakoulusta. Aiheesta riippuen hän kuitenkin tutkii, kokeilee ja käyttää muitakin materiaaleja ja tekniikoita saavuttaakseen haluamansa lopputuloksen. Installaatioissaan Mäki-Patola yhdistää itse valmistamiaan keraamisia osia, readymade osia sekä videoita ja ääntä. Teosten tärkeitä teemoja ovat vapaus, veljeys ja yhdenvertaisuus. Onni, epäonni ja ennakoimattomuus. Mäki-Patolan taiteessa esiintyvät kysymykset kumpuavat jokapäiväisistä maailman tapahtumista. Keraamisissa teoksissa työskentelyn läpi käyvänä teemana on runsaan kymmenen vuoden ajan ollut Elementit. Teokset ovat sinisiä, valkoisia, punaisia, punasaven sävyisiä ja vihreitä neliön muotoisia keraamisia levyjä, kuution muotoisia kappaleita ja jokisuistojen, oksistojen, verisuonistojen, salamoiden ja juurakoiden herkkiä kuviomuotoja. Elementit maa, ilma, veri, vesi ja kasvillisuus ovat kaikki toistensa juurta, kiinteästi toisistaan riippuvaisia ja toisiaan ruokkivia luonnon irrottamattomia osia. Teeman taustalla vaikuttavat vahvasti ekologisuuden ja eettisyyden kysymykset.

www.arslibera.com/taiteilija/maki-patola-leena

Nino No (s.1990) on Saimaan Ammattikorkeakoulusta vuonna 2018 valmistunut kuvataiteilija. Nykyään hän asuu ja työskentelee Tampereella. Myös teatterin parissa työskentelevä Nino No hakee teoksissaan dramatiikkaa ja vastakkainasettelua, toisinaan herkkyyttä ja abstraktoituja mielentiloja. Materiaalit vaihtelevat graniitista puuhun, metalliin, kankaaseen sekä luonnosta löydettyihin ja kierrätysmateriaaleihin. Piirtäminen kulkee myös käsi kädessä teosten toteutumisen kannalta, ja muotokieli saattaa kulkeutua kookkaalta paperilta veistokseen tai veistoksesta paperille muodostaen ikäänkuin pienen teosperheen.

Ars Kuvansissa esillä oleva teos "String Puppet - Persona Non Grata" on taiteilijan opinnäytetyö, joka haastaa katsojan pohtimaan suhtautumistaan ympärillä olevaan maailmaan. Yhdeksi taiteilijan tunnusomaiseksi piirteeksi ovat nousseet roikkuvat veistokset, jotka teemoiltaan tasapainoilevat yhteiskunnan epäkohtien ja oman identiteetin välillä. 


Kuva: Aino Johansson
Jussi Nykänen (s.1985) on pieksämäkeläissyntyinen kuvataiteilija, joka asuu ja työskentelee Helsingissä. Hän suosii työssään taidegrafiikan, piirrostaiteen ja kuvanveiston menetelmiä. Viime vuosina taiteilija on tehnyt myös rituaalisia performansseja. Nykäsen taiteen ominaispiirteitä ovat löytömateriaalien käyttö sekä suomalais-ugrilaisen mytologian persoonallinen tulkitseminen.

Ars Kuvansissa Nykäseltä on esillä sarja kannettavia ja puettavia veistoksia sekä niiden käyttöä havainnollistavia mustepiirroksia. Taiteilija on koonnut teokset kävelyretkiensä aikana rannoilta, jättömailta ja hakkuuaukeilta keräämistään materiaaleista. Metallinpalat, ajopuut ja muut löytömateriaalit on järjestelty uudelleen naamioiksi, hanskoiksi, kilviksi ja kuoriksi.

Nykänen käsittelee teoksissaan muodonmuutosta. Hajoamistilassa oleviin luonnonmateriaaleihin pukeutuminen rinnastuu shamanistiseen metamorfoosiin.

www.instagram.com/jussinykanen_art

Juho Sihvonen (s.1989) on savonlinnalainen sarjakuvataiteilija.

Sihvosen teoksia sitovat tarinallisuus, sekä ilmaisutapojen yhdistäminen. Hänen teoksissaan on läsnä unenomaisuus, sekä teoksille on tyypillistä sarjallinen toteutus. Sihvonen on käsitellyt teoksissaan kollektiivista muistia, pysyvyyttä ja ajan vaikutusta.

Ars Kuvansissa Sihvoselta on esillä pääasiassa kipsi- ja keramiikka-veistoksia.